Sunday 28 April 2013

"Kantaluupiikki" ikävä vaiva, helppo hoito!

Vappu lähenee, kevät etenee ja katukuvassa näkyy juoksulenkillä väkeä. "Urheilija ei tervettä päivää näe", ilmaisu kolahtaa tuontuostakin jonkun kohtaloksi. Noin 10% ihmisistä kärsii jossain elämänsä vaiheessa ikävästä vaivasta, jota kansankielellä kutsutaan "luupiikiksi". Kyseessä on kuitenkin kantaluuhun kiinnittyvän viuhkamaisen jännekalvon tulehdustila eli plantaarifaskiitti. Oireena on kantapohjan etu-sisäreunalla esiintyvä kiputila, joka pahenee kroonisesta ylirasituksesta. Toistuvan kuormituksen lisäksi potilaalla todetaan usein jalan virheasento (jalkaterä kiertyy sisäänpäin) ja madaltunut jalkaholvin pitkittäiskaari. Rasitus ja jännitys jännekalvossa eli faskiassa aiheuttaa kalvon kiinnityskohdan ympärille tulehdusmuutoksen seurauksena kalkkikuoren, joka voi näkyä röntgen kuvassa eräänlaisena "luupiikkinä". Tästä syntyy vaivan virheellinen nimitys.
Lähde: Duodecim 2013
  1. Rasitusmurtuma, tulehdus
  2. Akillesjänteen jännetuppitulehdus
  3. Kantaluun takaisen limapussin tulehdus
  4. Sevérin tauti
  5. Rasvapatjan kiputila
  6. Plantaarifaskiitti

Kirjallisuudessa ja virallisissa hoito-ohjeissa mainitaan hoitona rasituksen lopettaminen ja kylmähoito. Jatkossa myös suositellaan tulehduskipulääke kuuria. Muina menetelminä mainitaan jalkapohjaan asetettava pehmennystyyny, venytyshoito, yötuki, tukipohjalliset, kortisoni- ja botuliiniruiskeet sekä mahdollinen leikkaushoito, jonka tehosta ei kuitenkaan ole luotettavaa tutkimusnäyttöä. Missään ei mainita alipainehoitoa ! Olisikohan tutkimuksen paikka?

Puskaradio on lähes yhtä tehokas kuin tieteellinen julkaisu.Olen kuluneen kevään aikana hoitanut muutamia plantaarifaskiitteja menestyksekkäästi. Potilaan ihmetys on ollut suuri ja ilo monin kertainen, kun muutamalla käsittelyllä on saatu jalkapohja oireettomaksi ja elämänlaatu paremmaksi. Fysioterapeuttinen PhysioTouch alipainehoito yhdistettynä manuaaliseen faskiakäsittelyyn ja kinesioteippaukseen on ollut tehokasta. Vastikään vastaanotolla käynyt potilas oli kärsinyt "luupiikki" vaivasta lähes 10 kuukautta. Hän oli kokeillut erilaisia hoitomenetelmiä ja saanut lääkäriltä kortisoni-injektioita tuloksetta. Kolmen hoitokerran jälkeen potilas raportoi kivun lievittyneen ja koko hoitosarjaksi tuli neljä käyntiä, minkä jälkeen jalka oli oireeton!

Mitään taikuutta tai vippaskonsteja ei tehty, vaan alipaineteknologian avulla tuettiin kehon normaalia paranemisprosessia. Hoidolla vapautetaan vauriokohdasta tulehdusta ylläpitävät solut ja kudosturvotus. Aktivoidaan lymfajärjestelmää, jotta se kuljettaa pois vaurioalueelta nämä haitalliset partikkelit. Samalla aktivoidaan pintaverenkiertoa, jotta kudos saa ravintoa ja happea paranemisprosessin tueksi. Lihaksia ja kalvoja venytetään ja vapautetaan kireyksiä hellävaraisesti alipaineella. Tämän kaiken keho pyrkii itsekin tekemään, mutta pitkäkestoinen kuormitus on hidastuttanut ja hankaloittanut prosessia. Keho kiittää saamastaan avusta!

Jatkohoidoksi voin suositella nopeaa ja yksinkertaista venyttelyä esim. T-Standillä, joka on tehokas plantaarifaskiitin ja akillesjänne vaivojen hoidossa. Tuotetta voi kokeilla vastaaotollani. Laite on pieni, näppärä ja kotimainen. T-Ständillä harjoitteluksi riittää 2-3 min x 2 / päivä. Tutkimuskin on aiheesta tehty Haaga-Helian Kristian Ketolan toimesta.

Kuntoilkaa varoen ja nauttien. Huolehtikaa jaloistanne! :)

No comments:

Post a Comment