Sunday 16 June 2013

Uutta tietoa migreenistä ja fibromyalgiasta

Vielä viisi yötä lomaan! Olen kuin pieni lapsi ennen jouluaattoa. Lasken päiviä alkavaan kesälomaani, jota aion pitää juhannuksesta viikon. Juuri nyt loma tuntuu houkuttavalta ajatukselta, sillä taivas tummeni juuri, sadepilvet repesivät ja ukkonen jyrähtelee. Aurinkoa mieleeni toi tytär, joka juuri pörhälsi kotiin. Vietämme tänään nuorimmaiseni 20 -vuotispäivää.

Juhlaa on ollut työsaralla myös kuluneella viikolla. Minulla on ollut ilo osallistua kolme päivää kestäneeseen Pohjoismaisen Kivuntutkimusyhdistyksen (SASP, Scandinavian Association for the Study of Pain) seminaariin Helsingissä. Päivien teemana oli uutta tutkittua tietoa mm. viskeraalisesta kivusta eli sisäelinkivusta, migreenistä, alaselkä kivuista, aivojen kuvantamisesta kivussa, kognitiivisen behavioraalisen terapian vaikutuksesta kivun hoidossa, neuropaattisesta kivusta, opioideista sekä uutta tietoa fibromyalgiasta. VAU, mikä määrä tietoa, osaamista ja omistautumista kivun hoitoon yhdessä paikassa! Sain uutta näkökulmaa moneen kivun hoidon ongelmaan ja vahvistusta siitä, että olen omalla työlläni edistänyt potilaiden hoitotyötä menetelmillä, joiden tehosta on saatu tutkittua näyttöä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

SASP 2013 (www.suomenkivuntutkimusyhdistys.fi)

Kongressien toinen, vähintään yhtä tärkeä anti on verkostoituminen. Tapasin Pohjoismaiden kivunhoidon parhaimmistoa ja sain uusia kontakteja. HYKS:in Kipuklinikan hoitajat ovat aina yhtä ystävällisä ja iloisia, niin myös täällä kertaa, vaihtaessamme kuulumisia. Kipulääkäri Pirjo Lindfors lupasi olla yhteydessä syksymmällä.
Suunnittelemme yhteistyömallia. Muutama lääke-edustaja kiinnostui kovasti toimintamallistani Porvoossa ja pyysi päästä tutustumaan toimintaani. Ei siis huono saldo tämäkään.

Tuleva viikko on täynnä uusia kivunhoidon ja lymfaterpian haasteita, mutta myös innokasta loman odotusta. Suunnittelen päivittäväni blogia jo torstaina, koska Juhannus tuo muutoksia aikatauluun ja seuraava blogipäivitys on mahdollista vasta kesäkuun 30. päivänä.

No comments:

Post a Comment