Sunday 11 August 2013

Hymni rakkaudelle ja oodi elämälle

Toinen ja samalla tällä erää viimeinen lomaviikko on nyt takanapäin. Huomenaamulla suuntaan reippaat askeleeni kohti vastaaottoani ja päivät täyttyvät kivunhoidosta ja lymfaterapiasta. Viikko on ollut kuitenkin kaikin puolin sekä mieltä että kehoa virkistävä. Sosiaalinen kanssakäyminen, rakkaiden ystävien ja sukulaisten kanssa on tärkeä voimavara jokaiselle. Yksin on usein paha olla.

Pertunmaan idylliä <3
Maanantaista tiistaihin olin sisaren perheen luona Pertunmaalla. Maaseudun rauhassa on omanlaisensa viehätys ja elämänrytmi. Pikkusiskoni oli järjestänyt minulle hienon yllätyksen myöhästyneenä 50-v lahjana. Sain kotikäynnillä kokea tehokkaan urheiluhierojan, Juha Kettulan, käsittelyn ja VAU, selästä löytyi sellaisia lukkoja, joita en tiennyt olevankaan. Hommasta haltioituneena varasin viikolle vielä yhden hieronnan Porvoon Hierojakoulusta. Se olikin tuttua ja taattua toimintaa, kiitos!

Viime viikolla kerroin tekemästäni aarrekartasta. Se toimii! Olen jaksanut kartan innoittamana harrastaa liikuntaa päivittäin ja saanut hyviä terveysvaikutuksia aikaan. Olo on paljon parempi, virkeämpi, kevyempi ja kivuttomampi. Tänään vastailen vielä Meijun kyselyyn ja tapaan hänet hyvinvointikartoituksessa tulevana perjantaina.

Viikon kohokohta oli kuitenkin lauantaina vietetyt häät, joissa bonuspoikani vihittiin avopuolisonsa kanssa (viimeinkin) kymmenen vuoden avoliiton jälkeen. Kolme pientä morsiusneitoa eli parin tyttäret, astelivat käsikkäin vaalenpunaisissa mekoissaan kauniin hääpärin edellä alttarille. Voi sitä romantiikan ja onnen tuntua! Kirkon hääjuhlan kruunasi yllätyslaulu parille. Suurkiitos siitä kuuluu upea ääniselle ja karismaattiselle laulajalle, Minna Lasaselle. Hänen esittämänsä laulu Hymni Rakkaudelle raikui ihanasti kirkossa ja sai yleisön sekä morsiamen silmät kostumaan. Hääjuhla sujui hïenosti hyvän ruoan ja tanssimusiikin siivittämänä. Lisäiloa juhlatunnelmaani toi omien lasteni ja poikani avopuolison mukana olo juhlassa. Kun lapset ovat aikuisia ja lentäneet pois kotoa, niin kaikki yhteinen hetki tuntuu juhlalta ja on arvokasta!

Nyt siis katse kohti alkavaa syksyä ja siihen ohjelmoidaan hyvää oloa, liikettä ja yhdessäoloa sekä unelmaduunia! :)

No comments:

Post a Comment