Sunday 19 October 2014

Kivun ja muiden oireiden hoitoa uudella teknologialla

Syksyn harmaus ja sade ei ole pystynyt tänään lannistamaan hyvää mieltäni. Takana on ihana perhekeskeinen viikonloppu. Pitkästä aikaa olen viettänyt viikonloppua yhdessä vanhempieni, lasteni ja puolisoni kanssa kiireettömästi, ilman työasioita ja stressiä. Mieli on seesteinen ja rentoutunut sekä onnellinen. Perhe on ydinyksikkö, josta tulee voimaa ja jaksamista arjen pyöritykseen. Kiitos äiti ja isä, että jaksoitte vielä matkustaa Porvooseen.

Muutama viikko sitten kirjoittelin blogissani LifeWave akupunktioteknologiasta. Jälleen kerran olen saanut kokea ihanaa onnistumista käyttäessäni tuotteita. Äidilleni operoitiin polviproteesi pari vuotta sitten ja hän sai siitä seurakseen hermosäryn alaraajoihinsa. Öisin jalkapohjat ovat kuin tulessa ja nukkumaan rauhoittuminen on hankalaa. Kokeilimme viikonloppuna IceWave kipulaastareita hänen jalkapohjiinsa, Kindey1, pisteisiin. Iloksemme yöllinen jalkapolte ei ilmaantunutkaan, vaan jalat tuntuivat rauhallisilta koko yön! Vastaavia kokemuksia olen saanut muillakin, joilla on ollut sama vaiva.

Olen siis aivan täpinöissäni näistä nanoteknologian lääkinnällisistä laitteista eli ns. "akupunktiolaastareista". Uusin idolini on asiaan vihkiytynyt MD Karen Kan, joka on huippuasiantuntija sekä lääketieteen, holistisen lääketieteen ja akupunktion saralla. Karen on
www.karenkan.com
opiskellut lääkäriksi Kanadassa, Ottawan yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Tavallisen lääkärintyönsä hän lopetti sairastuttuaan itse vakavaan työuupumukseen ja fibromyalgiaan. Karen on lisäksi opiskellut funktionaalista ja holistista lääketiedettä sekä akupunktiota ja on erikoistunut kroonisen kivun, fibromyalgian ja kroonisen uupumusoireyhtymän (= fatique) hoitoon. Lisää asiasta voi lukea hänen kirjoittamastaan kirjasta: Holistic guidline to healing chronic pain and a holictic approach.

Karen on sitä mieltä, että LifeWave teknologia on uuden aikakauden alku. Nyt voimme hoitaa erilaisia kehon epätasapainotilasta johtuvia oireita (kipu, uupumus, väsymys, unettomuus, stressi, alakuloisuus, tulehduskierteet, yms) uudella, turvallisella ja ennen kaikkea kliinisesti tutkitulla teknologialla. Akupunktio on yksi vanhimmista maailman hoitomuodoista. Sen vaikutus perustuu siihen, että ns. akupisteitä stimuloimalla voimme vaikuttaa kehon akupunktiokanaviin , jotka aktivoivat kehon oman energian, parantamisen voiman ja tasapainon säätelyn. Näin voimme hoitaa lääkkeettömästi, turvallisesti ja luonnollisesti kehon tulehdustilaa ja siitä johtuvia kipuja ja stressiä.

Tämä jos mikä on huipputeknologiaa ja soveltuu erinomaisesti kipusairaanhoitajan työkalupakkiin!
Jos kiinnostuit ja haluat kuulla lisää aiheesta, kerron mielelläni. Yhteydenotto on helpointa kotisivujeni kautta.

No comments:

Post a Comment