Sunday 29 March 2015

Suomen terveydenhoito aallon harjalla

Väsynyt, mutta onnellinen ja innostunut, sellainen on oloni! Kotiuduin juuri kaksi päiväiseltä Aallon harjalla- terveysristeilyltä Baltic Queenillä Helsingistä Tallinnaan. Laiva oli lastattu täyteen terveydenhoidosta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostuneita henkilöitä. Päivien anti oli upea! Mieleeni jäi elävästi lauantain luento: Kilpirauhasen hoito murroksessa, jonka piti asiantuntevasti ja hieman hurtillakin huumorilla sävytetysti, yleis- ja verisuonikirurgi Taija Somppi Ampila klinikalta.

Panelin aihe Baltic Queenilla
Tänään aloitin aamun ystäväni ja LifeWave-kollegani Tuulin kanssa reippalla 1,5 tunnin kävelyllä Tallinnan vanhassa kaupungissa. Onneksi ilma oli suostuisa, jotta saimme nauttia kauniin kaupungin nähtävyyksistä. Laivalle palattuamme osallistuimme yleisönä suureen panelikeskusteluun, jonka aiheena oli: Millaista terveydenhoitoa Suomeen halutaan? Panelisteina oli sekä perinteistä länsimaista lääketiedettä edustavia lääkäreitä, sosiaali-ja terveysalanasintuntijoita, eduskunta-avustaja-juristi, yliopiston lehtori, ravintoasiantuntijoita, kiinalaisen lääketieteen edustajia, homeopatian edustaja ja psykolgi. Oli upeaa kuunnella, miten kaikilla panelisteilla ja yleisöllä oli sama tahtotila. Toimia moniammatillisesti yhdessä terveyspalveluiden käyttäjän parhaaksi.

Panelistit perustelivat hyvin kantansa.

Tilaisuudessa kävi ilmi, että WHO (= Maailman terveysjärjestö) suosittelee ns täydentävien hoitomuotojen integroimista viralliseen terveydenhoitojärjestelmään sekä hoitomuotojen tutkimista tieteellisesti. WHO perustelee tätä mm. hoitojen suurella kansansuosiolla sekä hyvien hoitojen tuomilla kustannussäästöillä. Panelistien mukaan lainsäädäntöä tulisi kehittää laajasti eli luotaisiin rekisteri, johon voisivat liittyä riittävän laajasti koulutetut ja vakuutuksen omaavat täydentäviä hoitoja antavat hoitajat. Hoidoista tulisi aina sopia yhteistyössä potilaan ja kaikkien häntä hoitavien tahojen kesken. Tämä tietysti edellyttää eri toimijoiden lähentymistä ja laajempaa ymmärrystä ja tietoa eri hoitojen merkityksestä ja vaikutuksesta kokonaistilanteen kannalta.

Aihe on todella mielenkiintoinen ja se jakaa mielipiteitä kovasti eri suuntiin. Tässäkin pätee vanha sanonta: tieto ei lisää tuskaa vaan päinvastoin. Olen samaa mieltä kuin panelisti, Eeva Kuuskoski, meidän tulisi tukea enemmän kokonaisvaltaista terveydenhoitoa eikä niinkään puhua esim ennaltaehkäisevästä hoidosta tai sairaudenhoidosta. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu terve ja vastuullinen suhtautuminen omaan terveyteen, hyvinvointiin ja jaksamiseen. Kun perusasiat on kunnossa (ravinto, liikunta, lepo ja henkinen tasapaino) on se koko terveydenhoidon kulmakivi!

Sairaanhoitajayrittäjänä ja itsenäisenä verkostomarkkinointiyrittäjänä koen olevani etuoikeutettu. Minulle on mahdollistettu oman elämän hallinta ja voin ilman organisaation tai työyhteisön painostusta päivittäin tehdä hyviä terveysvalintoja. Mitä terveysvalintoja sinä olet tehnyt?

No comments:

Post a Comment