Sunday 18 September 2016

Omenavartalosta päärynäksi

Mahtava viikonloppu takana! Olin perjantaista lauantai-iltaan seminaarissa Kööpenhaminassa. Kyseessä oli koulutus ja uuden tuotteen lanseeraus Euroopaan. Huomenna aukeaa verkkokaupan ovet ja massaryntäys tulee olemaan huima! Olen ensimmäisten suomalaisten joukossa, jotka aloittavat uuden vartalon muokkaus ohjelman eli Shape your future - ohjelman.

Tavoitteeni on saada vaihdevuosien ja stressin aikaansaama omenavartaloni näyttämään enemmän päärynävartalolta! LifeWave, terveysteknologian yritys, on lanseerannut tutkimuksen, kehon fysiologian ja kehon normaalia toimintaa tukevan teorian mukaisen kehon muokkaus WinFit- konseptin, josta on saatu todella nopeita, hyviä ja ennen kaikkea pysyviä tuloksia. Ennen konseptin aloitusta käyn kehonkoostumusanalyysissä ja otan vartaloni kriittisistä paikoista ympärysmittoja. Tulen seuraamaan prosessia raportoimalla näiden mitattujen parametrien muutoksia. Odotan siis vartaloni rasvakudoksen vähenemistä ja lihaskudoksen lisääntymistä, voimistumista  ja kiinteytymistä. Lisäksi uskon (muiden kokemuksista) energiatasoni ja jaksamiseni kohentuvan huomattavasti. Kaikki tämä tietysti vähentää riskiäni sairastua tulevaisuudessa lihavuuden aiheuttamiin sairauksiin, kuten esim sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja syöpään.

Eikä tässä vielä kaikki. WinFit- Body Shaping Systeemin mukaan saan syödä hyvää ja terveellistä ruokaa nykyistä enemmän (!) ja liikunnaksi riittää ohjeiden mukainen 10 minuutin liikunta kaksi kertaa viikossa. Enää en siis kärvistele nälissäni pienellä kalorimäärällä eikä minun tarvitse vetää pitkiä treenejä saadakseni toivottuja tuloksia. Näitähän on kokeiltu, eivätkä ne ole toimineet. JES! Tää on niin mun juttu!
www.lifewave.com/sairaanhoitopalveluleena

Kun kuulin tästä ensimmäisen kerran, en tietenkään uskonut tätä todeksi. Kööpenhaminassa sain kuitenkin todeta testiryhmäläisten huimat muodon muutokset ja nähdä heidän energiset, iloiset ja itsevarmat "uudet" olemuksensa. Kukapa ei tahtoisi näyttää terveeltä ja tuntea olonsa hyväksi. Mutta, koska suomalainen ei usko ennen kuin näkee, niin huomenna kun avautuu Suomen markkinat, olen tikkana tilaamassa ja aloitan oman ihmiskokeeni. Kerron teille blogissani miten prosessi etenee. Olkaa kuulolla!

No comments:

Post a Comment