Sunday 18 December 2016

Niskaa jumittaa

Viime viikolla valittelin influenssan pitkittymistä ja täytyypi edelleen myöntää, että sitkeä on tauti! Vieläkin vasen kylki kipuilee yskiessä ja kylkimakuulla. Niskassa tuntuu kipua ja kireyttä, väsyttää ja toimintakyky on edelleen heikohko. Työtä olisi viikko jäljellä ennen joululomalle laskeutumista. Eniten toimintakykyä heikentää niska-hartiakipu, joka paikallistuu vasemmalle ja tuntuu ajoittain hyvinkin ikävältä "tulipallolta".

THL:n tutkimuksen, Terveys 2000 mukaan niskakivusta kärsi joka neljäs mies ja lähes joka toinen nainen. Parikymmentä vuotta sitten miesten oireilu oli yhtä yleistä, mutta sittemmin etenkin iäkkäämpien naisten niskaoireilu on lisääntynyt. Tilastokeskuksen työolotutkimuksissa todettiin, että vuonna 2000 vuoteen 1977 verrattuna toistuva kipu tai särky niskassa, kaularangassa tai hartioissa on lisääntynyt naisilla 43 %:iin 33 %:sta ja miehillä 29 %:iin 20 %:sta. Todennäköisesti jokainen terveyskeskuslääkäri hoitaa päivittäin ainakin yhtä niskapotilasta. Arvatenkin suuri syy-yhteys on istuma- ja päätetyöskentelyllä.

Paikallinen niska-hartiakivun hoito hoituu yleensä kotikonstein.  Aktiivinen itsehoito on keskeisintä. Monet niskapotilaat hyötyvät sauvakävelystä. Samoin oireilevan alueen lihasten venyttelystä on apua. On näyttöä siitä, että niskan ja kaulan lihasten vahvistaminen auttaa. Tämän voi toteuttaa vahvan kuminauhan avulla. Fysioterapeutti tai muu hoitoalan ammattilainen osaa opastaa toteuttamisessa. Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että niskakipupotilas hyötyy tällaisesta ohjatusta, nousujohteisesta harjoittelusta kaikkein eniten. Hoida selkääsi-opaskirja ja video löytyvät MSD:n sivulta
Selkäkanavan kiva ja lyhyt video opastaa helpon niskan kotijumpan.

(kuva: ET-lehti)
Heinäkuussa 2015 kirjoitin aiheesta blogissani ja sieltä nostaisin esille PhysioTouch-hoidon ja LifeWavin lääkkeettömät kipulaastarit (www.lifewavetraining.com) sekä kunnon tyynyn merkityksen niskan kuntoutukseen. Stressitön elämä ja riittävä levon ja liikunnan suhde on paras tae kehon toiminnallisten häiriöiden korjaamiseen. Annetaan itsellemme tätä laatuaikaa, se on paras joululahja!

No comments:

Post a Comment