Sunday 18 March 2018

Huumoria kivun hoitoon

Duodecimin terveyskirjasto siteeraa edesmenneen Suomen Lääkärilehden entisen päätoimittajan, lääkäri Ilkka Vartiovaaran tekstiä (2006) Nauramisen mahtavat muskelit. "Nauru siis muuttaa, kuten on jo todettukin, ihmisen elimistön toimintaa ja sen fysiologiaa monin tavoin. Sillä on sekä lyhyt- että pitkäkestoisia vaikutuksia elimistömme keskeisimpiin fysiologisiin järjestelmiin. Naurunpurskahdus käynnistää stressiä muistuttavan olotilan, koska silloin ihmisen pulssi kiihtyy, verenpaine nousee, lihasjännitys kasvaa ja hengittäminen on usein puuskuttamista. Voiko tällainen olla rentouttavaa? Onneksi muutokset katoavat pian ja jäljelle jää mukavantuntuinen olotila. Tällainen lyhytvaikutteinen nauru ikään kuin hieroo elimiämme sisältä käsin, virkistää verenkiertoa, edistää ruoansulatusta ja hohotuksen myötä ilmeisesti myös hapettaa tehokkaasti verta. Kirjaimellisesti aikamoista sisäistä hölkkää!" Naurulla ja huumorilla on siis mahtava tervehdyttävä voima!

Kirjoitin itsekin noin vuosi sitten blogissani aiheesta parantava nauru. Silloin olin käynyt katsomassa Helsingin kaupunginteatterissa näytelmää, joka on saanut jatko-osan, jonka näin eilen. Lisää saikkua, kiitos!- on hulvaton näytelmä, joka parodioi terveydenhuoltojärjestelmäämme nostaen esiin ajankohtaisia asioita kuten tuleva SOTE-uudistus ja potilaan valinnan vapaus. Suosittelen lämpimästi näytelmää, jos haluaa hieroa naurulla suolistoaan ja saada aikaan hyvien hormonien tuotannon ja paremman vastustuskyvyn.     
www.hkt.fi/Lisää saikkua kiitos!

  Duodecimin mukaan maailman arvostetuimman lääketieteellisen lehden New England Journal of Medicinen entinen legendaarinen päätoimittaja Franz Ingelfinger on todennut, että 85 % kaikista ihmisen sairauksista on parannettavissa elimistön oman parantumisjärjestelmän avulla. Positiivinen asenne elämään on osa tätä tehokasta systeemiä. Vaikka törmäämme koko ajan sekä mukaviin että ikäviin asioihin, pitäisi meidän silti pystyä keskittymään mukaviin asioihin, koska se useimmiten takaa oikean perusvireen.

Suomen kipu ry valitsi jo vuonna 2005 Vuoden auttajaksi OYKS:in anestesiologin ja kipulääkärin Voitto Järvisen. Voitto on tunnettu siitä, että hän on asiantuntija, jolla on vankka kokemus ja taito kohdata kipupotilaat huumoria unohtamatta. Kaleva julkaisi aiheesta jutun 2006. Perusteluina valinnalle potilaat kuvailivat Järvimäkeä ammattitaitoiseksi osaajaksi, kiittelivät hänen potilasystävällistä ja inhimillistä lähestymistään kivusta kärsiviin ja luettelivat lukuisia muita ominaisuuksia, joita jokainen toivoisi omalta lääkäriltään.

Huumori on siis oiva työkalu kivun hoitoon! Olen lukenut, että 2 min hersyvä nauru vastaa 45 min rentoutusta tai liikuntaa. Käytän työssäni paljon huumoria. Olen perinnyt tämän jalon ominaisuuden jo äidinmaidossa. Muistan hyvin, kuinka eräs potilaani, lähes 100 v rouva, totesi hoitosarjan jälkeen. " En osaa sanoa oliko saamastani hoidosta kovinkaan paljon apua, mutta täällä oli todella mukavaa käydä, sai nauraa ja jutella ja se vasta auttoikin!" Joskus vähemmän on enemmän!

No comments:

Post a Comment