Sunday 22 April 2018

Ylipaino ja kipu

Istun koneella ja huokaisen helpotuksesta. Kaksi viikkoa olen kärsinyt kovasta flunssasta ja poskiontelotulehduksesta. Olin jo unohtanut, miten inhottavaa tällainen tauti voikaan olla. Viime viikon kävin toipilaana rakkaan tyttäreni kanssa Maltalla ja kohtaloa uhmaten puuskuttelin siellä n 15 km kävelyjä päivässä. Onneksi nyt tuntuu, että tauti on voitettu! Ihana arki alkakoon!

Loman aikana posti toi uuden Kipuviesti-lehden, jonka teemana on potilaskeskeisyys. Pikavilkaisu nosti esiin mielenkiintoisen artikkelin ylipainosta ja kivusta. Siinä kipuprofessori Eija Kalso siteeraa eri tutkimuksia, jotka selkeästi osoittavat, että kroonisen kivun ja ylipainon välillä on selkeä yhteys! Tiedetäänhän toki, että ylipaino on suuri rasitus erityisesti nivelille. Nyt kuitenkin on tutkittu myös ylipainosta johtuvan ihonalaisen rasvakerroksen ylläpitämän hiljaisen tulehduksen vaikutusta kipuun. Ylipainoon liittyy myös mielialan laskua ja univaikeuksia, jotka myös vaikuttavat kipuun sitä edistävästi ja ylläpitävästi. Myös leikkausten toteuttaminen on haasteellisempaa paksun rasvakerroksen takia ja kuntoutuminen on hitaampaa liikkumisen heikentymisen takia.

(kuva mtv.fi)
Painon hallintaan ja ravitsemustottumusten korjaamiseen sekä liikunnan ohjaukseen tulisi kipupotilaille kiinnittää entistä enemmän huomioita! Terveyskylän Painonhallintatalo on oiva apuväline, josta löytyy mm. nettipohjaisia laihdutusohjelmia. Painon pudotus kannattaa ja siksi myös bariatrinen kirurgia eli lihavuusleikkaukset ovat viime vuosina yleistyneet. Bariatrisen kirurgian vaikutuksia kipuun on tutkittu jo nyt ja kiinnostus tähän tutkimukseen on kasvussa. Tuulari et co (2013) on osoittanut tutkimuksessaan, että lihavuusleikkauksen jälkeen tapahtuva painon lasku mm. normalisoi aivojen glukoosimetaboliaa ja aivojen valkoisen aineen tiheyttä. Ylipaino on osittain riippuvussairaus, joten se häiritsee myös aivojen toimintaa ohjaavia reseptoreita ja esim. opioidijärjestelmää.

Professori Lauri Nummenmaa tutkii (2017) tunteita ja aivojen opioidijärjestelmää PET-kuvantamisen avulla. Tällä kuvauksella osoitettiin, että lihavuusleikkauksen jälkeen keskimäärin 26 kg painon pudotus johti kuudessa kuukaudessa aivojen myy-opiodireseptoreiden määrän kasvuun noin 23%:lla. Tällä on merkitystä koettuihin tunteisiin, koettuun kipuun ja empatiakykyyn. Elintavat ovat siis saamassa yhä keskeisemmän roolin kroonisen kivun ehkäisyssä ja hoidossa! Hyvät elintavat kunniaan, niistä hyötyvät KAIKKI!

No comments:

Post a Comment