Sunday, 22 April 2018

Ylipaino ja kipu

Istun koneella ja huokaisen helpotuksesta. Kaksi viikkoa olen kärsinyt kovasta flunssasta ja poskiontelotulehduksesta. Olin jo unohtanut, miten inhottavaa tällainen tauti voikaan olla. Viime viikon kävin toipilaana rakkaan tyttäreni kanssa Maltalla ja kohtaloa uhmaten puuskuttelin siellä n 15 km kävelyjä päivässä. Onneksi nyt tuntuu, että tauti on voitettu! Ihana arki alkakoon!

Loman aikana posti toi uuden Kipuviesti-lehden, jonka teemana on potilaskeskeisyys. Pikavilkaisu nosti esiin mielenkiintoisen artikkelin ylipainosta ja kivusta. Siinä kipuprofessori Eija Kalso siteeraa eri tutkimuksia, jotka selkeästi osoittavat, että kroonisen kivun ja ylipainon välillä on selkeä yhteys! Tiedetäänhän toki, että ylipaino on suuri rasitus erityisesti nivelille. Nyt kuitenkin on tutkittu myös ylipainosta johtuvan ihonalaisen rasvakerroksen ylläpitämän hiljaisen tulehduksen vaikutusta kipuun. Ylipainoon liittyy myös mielialan laskua ja univaikeuksia, jotka myös vaikuttavat kipuun sitä edistävästi ja ylläpitävästi. Myös leikkausten toteuttaminen on haasteellisempaa paksun rasvakerroksen takia ja kuntoutuminen on hitaampaa liikkumisen heikentymisen takia.

(kuva mtv.fi)
Painon hallintaan ja ravitsemustottumusten korjaamiseen sekä liikunnan ohjaukseen tulisi kipupotilaille kiinnittää entistä enemmän huomioita! Terveyskylän Painonhallintatalo on oiva apuväline, josta löytyy mm. nettipohjaisia laihdutusohjelmia. Painon pudotus kannattaa ja siksi myös bariatrinen kirurgia eli lihavuusleikkaukset ovat viime vuosina yleistyneet. Bariatrisen kirurgian vaikutuksia kipuun on tutkittu jo nyt ja kiinnostus tähän tutkimukseen on kasvussa. Tuulari et co (2013) on osoittanut tutkimuksessaan, että lihavuusleikkauksen jälkeen tapahtuva painon lasku mm. normalisoi aivojen glukoosimetaboliaa ja aivojen valkoisen aineen tiheyttä. Ylipaino on osittain riippuvussairaus, joten se häiritsee myös aivojen toimintaa ohjaavia reseptoreita ja esim. opioidijärjestelmää.

Professori Lauri Nummenmaa tutkii (2017) tunteita ja aivojen opioidijärjestelmää PET-kuvantamisen avulla. Tällä kuvauksella osoitettiin, että lihavuusleikkauksen jälkeen keskimäärin 26 kg painon pudotus johti kuudessa kuukaudessa aivojen myy-opiodireseptoreiden määrän kasvuun noin 23%:lla. Tällä on merkitystä koettuihin tunteisiin, koettuun kipuun ja empatiakykyyn. Elintavat ovat siis saamassa yhä keskeisemmän roolin kroonisen kivun ehkäisyssä ja hoidossa! Hyvät elintavat kunniaan, niistä hyötyvät KAIKKI!

Sunday, 1 April 2018

Sydäninfarktin vuosipäivä lähestyy

Tänään siirryttiin huhtikuulle, kevättä on ilmassa ja pelolla odottelen huomiseksi luvattua sankkaa lumipyryä. Toivottavasti se tieto on aprillipila, mutta pelkään pahoin ettei näin ole. Eilen kävin Raaseporissa pääsiäsivierailulla vanhempiani tapaamassa. Tein siellä koirani kanssa tunnin kävelylenkin lapsuusmaisemissani. Oloni oli nostalginen ja kiitollinen! Kaikki se särmä, koettelemus ja kokemus, minkä olen osakseni saanut, on tehnyt minusta sen mikä tänään olen. Olen siitä ylpeä ja kiitollinen!

Huhtikuussa vuosi sitten elämäni pysähtyi hetkeksi. Muistan sen kuin eilisen.Olin 24.4.2017 maanantai aamuna menossa töihin, kun sain sydäninfarktin. Se oli jälleen uusi käännekohta elämässäni ja kasvun paikka. Olen tajunnut, että kaikkein arvokkaimmat asiat elämässäni ovat ilmaisia. Itse elämä on kauneus, josta nautin joka päivä. Olen kiitollinen elämästäni juuri sellaisena, kuin se on. Olen ottanut jokapäiväiseen työkalupakkiini Ota kipu haltuun - sivuilta esitetyt jäävuoren pinnan alla olevat kivunhoitoon ja elämän hallintaan tarkoitetut työkalut. Olen itselleni armollinen, vaalin unta, ulkoilen koirani kanssa, syön hyvin ja hallitsen painoani, teen sitä mistä nautin, rentoudun, pyrin olemaan tietoisesti läsnä, jne. Ilo, rauha ja positiivisuus tulevat luokseni arjessa aivan tavallisina hetkinä. Elämää ei tarvitse suorittaa!

Ota kipu haltuun.fi

Pääsiäispäivän aamun ilon aihe oli Plavix-lääkkeen loppuminen. Vuosi sitten sain infarktin jälkeen aamuisin otettavaksi yhdeksän tablettia ja olin kauhuissani tästä määrästä. Nyt jäljelle jää 1 ja 1/2 tablettia, ihanaa! Koen taas hallitsevani omaa kehoani! En ole lääkevastainen, mutta perimäni on sellainen, että saan hyvin herkästi kaikista voimakkaita sivuvaikutuksia, joten luonnollisuus sopii minulle parhaiten! Lisää hyvää oloa, naurua, yhdessäoloa ja rentoutusta sekä kiireetöntä seikkailua on luvassa runsaan viikon kuluttua. Lähden silloin lomamatkalle yhdessä rakkaan kollegani eli tyttäreni kanssa. A-luokan reissu tiedossa! On jotain mitä odottaa....! Elämä kantaa!

Sunday, 25 March 2018

Kivun ja turvotuksen hoito sekä faskian käsittely onnistuu yhtäaikaa!

Torstaina olin pulassa! LymphaTouch-laitteeni eli ns kolmas käteni oli epäkunnossa! Lähdin aamulla ajamaan Helsinkiin, Vallilaan, jossa sijaitsee LymphaTouch-yrityksen tilat ja huoltotiimi. Maalaisena aamuruuhkassa pääkaupunkiin ajaminen tuntui stressaavalta. Löysin onneksi hyvin perille ja ihana Otto sain kuin saikin laitteeni toimimaan vaihtamalla siihen uuden hoitoletkun. Työni jatkuvat taas entisellään!

Olen tehnyt LymphaTouch- alipaineteknologialla työtä jo lähes 10 vuotta. 03/2013 kirjoitin blogissani omasta pikku "tutkimuksestani", jossa selvästi pystyin todentamaan LymphaTouchin huiman vaikutuksen turvotuksen vähenemiseen. Mittailin kudoksen vapaan veden osuutta ennen ja jälkeen hoidon Moisture Meter D -laitteella ja tulokset olivat hyvät! Lisää kansainvälisiä tutkimuksia löytyy laitteen kotisivuilta.

Hoidan työssäni kipua, turvotusta ja niiden aiheuttamia toiminnallisia häiriöitä. Tässä astuu kuvaan myös faskian eli sidekudoksen ja mahdollisten arpien käsittelyn tarpeellisuus. Usein minulta kysytäänkin, että täytyykö vielä hoidon jälkeen mennä fysioterapiaan tai jonnekin muualle hierontaan tai faskiakäsittelyyn. Toki niihin voi mennä ( ja maksaa taas lisää hoidosta)  ja katsoa, saako sieltä lisätehoa hoitoon, mutta periaatteessa tämä LymphaTouch hoitaa kaikkia näitä osa-alueita.



Ihminen on kokonaisuus, osia ei voi erottaa. Alipaineella päästään kudoskäsittelyssä ns 3D-tasolle, jonne manuaalinen tekniikka ei ylety. Hoitomenetelmällä aktivoidaan kudosten aineenvaihduntaa eli verenkiertoa (kudokset saavat enemmän ravintoa ja happea) ja lymfa-eli imujärjestelmää (poistaa nestettä ja kuona-aineita) sekä venytetään faskiarakenteita. Hoidolla siis tehostetaan kehon omia toimintoja ja paranemisprosesseja. LymphaTouch hoitoa yhdistelen muihin hoitomenetelmiin ja-tekniikoihin tarpeen mukaan. Kivun ja turvotuksen hoito sekä faskian käsittely onnistuu siis hyvin yhtäaikaa hyvällä hoitovasteella ja kustannustehokkaasti! M.O.T.




Sunday, 18 March 2018

Huumoria kivun hoitoon

Duodecimin terveyskirjasto siteeraa edesmenneen Suomen Lääkärilehden entisen päätoimittajan, lääkäri Ilkka Vartiovaaran tekstiä (2006) Nauramisen mahtavat muskelit. "Nauru siis muuttaa, kuten on jo todettukin, ihmisen elimistön toimintaa ja sen fysiologiaa monin tavoin. Sillä on sekä lyhyt- että pitkäkestoisia vaikutuksia elimistömme keskeisimpiin fysiologisiin järjestelmiin. Naurunpurskahdus käynnistää stressiä muistuttavan olotilan, koska silloin ihmisen pulssi kiihtyy, verenpaine nousee, lihasjännitys kasvaa ja hengittäminen on usein puuskuttamista. Voiko tällainen olla rentouttavaa? Onneksi muutokset katoavat pian ja jäljelle jää mukavantuntuinen olotila. Tällainen lyhytvaikutteinen nauru ikään kuin hieroo elimiämme sisältä käsin, virkistää verenkiertoa, edistää ruoansulatusta ja hohotuksen myötä ilmeisesti myös hapettaa tehokkaasti verta. Kirjaimellisesti aikamoista sisäistä hölkkää!" Naurulla ja huumorilla on siis mahtava tervehdyttävä voima!

Kirjoitin itsekin noin vuosi sitten blogissani aiheesta parantava nauru. Silloin olin käynyt katsomassa Helsingin kaupunginteatterissa näytelmää, joka on saanut jatko-osan, jonka näin eilen. Lisää saikkua, kiitos!- on hulvaton näytelmä, joka parodioi terveydenhuoltojärjestelmäämme nostaen esiin ajankohtaisia asioita kuten tuleva SOTE-uudistus ja potilaan valinnan vapaus. Suosittelen lämpimästi näytelmää, jos haluaa hieroa naurulla suolistoaan ja saada aikaan hyvien hormonien tuotannon ja paremman vastustuskyvyn.     
www.hkt.fi/Lisää saikkua kiitos!

  Duodecimin mukaan maailman arvostetuimman lääketieteellisen lehden New England Journal of Medicinen entinen legendaarinen päätoimittaja Franz Ingelfinger on todennut, että 85 % kaikista ihmisen sairauksista on parannettavissa elimistön oman parantumisjärjestelmän avulla. Positiivinen asenne elämään on osa tätä tehokasta systeemiä. Vaikka törmäämme koko ajan sekä mukaviin että ikäviin asioihin, pitäisi meidän silti pystyä keskittymään mukaviin asioihin, koska se useimmiten takaa oikean perusvireen.

Suomen kipu ry valitsi jo vuonna 2005 Vuoden auttajaksi OYKS:in anestesiologin ja kipulääkärin Voitto Järvisen. Voitto on tunnettu siitä, että hän on asiantuntija, jolla on vankka kokemus ja taito kohdata kipupotilaat huumoria unohtamatta. Kaleva julkaisi aiheesta jutun 2006. Perusteluina valinnalle potilaat kuvailivat Järvimäkeä ammattitaitoiseksi osaajaksi, kiittelivät hänen potilasystävällistä ja inhimillistä lähestymistään kivusta kärsiviin ja luettelivat lukuisia muita ominaisuuksia, joita jokainen toivoisi omalta lääkäriltään.

Huumori on siis oiva työkalu kivun hoitoon! Olen lukenut, että 2 min hersyvä nauru vastaa 45 min rentoutusta tai liikuntaa. Käytän työssäni paljon huumoria. Olen perinnyt tämän jalon ominaisuuden jo äidinmaidossa. Muistan hyvin, kuinka eräs potilaani, lähes 100 v rouva, totesi hoitosarjan jälkeen. " En osaa sanoa oliko saamastani hoidosta kovinkaan paljon apua, mutta täällä oli todella mukavaa käydä, sai nauraa ja jutella ja se vasta auttoikin!" Joskus vähemmän on enemmän!

Sunday, 11 March 2018

Kansainvälinen lymfaödeema päivä

6.3.2018 vietettiin Maailman laajuista lymfaödeeman tietoisuuden lisäämispäivää. Tänä vuonna osallistuin siihen asiakkaani pyynnöstä pitämällä hänen kanssaan yhteisen tietoiskun aiheesta Porvoon Practicumissa. Lähihoitajaopiskelijat olivat valinneet valinnaisena opintona turvotuksen hoidon, joten heillä oli jo jonkinlainen pohjatieto. Saimme hyvää palautetta ja opiskelijat kertoivat tavanneensa "kentällä" lymfaödeemaa, mutta eivät olleet saaneet siitä harjoittelussa riittävästi infoa!

Rintasyöpäyhdistyksen verkkosivuilla löytyy lymfaödeema tietoa. Tyypillisemmin lymfaödeemaa esiintyy esim. rintasyöpäleikkauksen jälkeen, kun leikkauksessa on poistettu imusolmukkeita kainalosta. Hoitojen (sädehoito ja solusalpaajat) jälkeen monelle alkaa kehittyä leikatun rinnan puoleiseen yläraajaan lymfajärjestelmän mekaanisesta vajaatoiminnasta johtuvaa turvotusta. Vaiva saattaa tulla myös muiden syöpäsairauksien hoidon seurauksena mihin tahansa kehon osaan. Erysipelas eli ruusu tuhoaa ja vaurioittaa myös imusuonistoa ja aiheuttaa lymfaödeemaa. Eli aina ei turvotuksen takana ole syöpäsairaus.Valitettavasti on olemassa myös lymfajärjestelmän kehityshäiriö, joka aiheuttaa synnynnäistä primääriä lymfaödeemaa (esitteen sivu 3). Mutta oli syy mikä tahansa, lymfaödeema vaatii aina asianmukaista hoitoa. Lymfaterapeutti on lymaödeeman hoidon asiantuntija.


Vuosia sitten pidettiin lymfaterapiaa Suomessakin "huu-haa-hoitona", mutta onneksi yhä useammat hoitotyön ammattilaiset ja lääkärit ovat saaneet infoa. Meidän asiantuntijoiden ja potilaiden rooli on tässä valistustyössä ensiarvoisen tärkeää! Toivon sydämestäni, että mahdollisimman moni turvotuspotilaita kohtaavaa ja hoitava voisi osallistua syyskuussa 2018 Suomessa pidettävään VII Pohjoismaiseen Lymfologian kongressiin! Ohjelma on julkaistu netissä ja rekistöröityminen hoituu myös netin kautta. Luvassa huima tietopaketti, verkostoitumista ja tieteellistä faktaa lymfaterapian nykytilasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Nähdään Helsingissä syyskuussa!

Sunday, 4 March 2018

Lemmikki pitää lääkärin loitolla

Muistan kuin eilisen, kun vajaa 10 vuotta sitten istuin autossani ja olin matkalla eläinlääkärille antamaan eutanasian australianterrierilleni. Radiossa soi Laura Närhen Mä annan sut pois- kapple ja itkin todella vuolaasti. Siitä se alkoi, oman vointini alamäki. Myöhemmin vasta olen tajunnut, miten suuren surun rakkaasta eläinystävästä luopuminen aiheutti. Minulle tuli masennus, en liikkunut ulkona yhtään lähes puoleen vuoteen (paitsi töissä), sillä yksin ulkoilu tuntui tyhjältä ja vastenmieliseltä. Painoni nousi ja aloin sairastella.

Kohta on sydäninfarktini vuosipäivä ja samaan aikaan nykyinen elämäni ilo ja lenkkikaverini, norwichterrieri Jalo, täyttää vuoden. Koen olevani taas elämäni kunnossa ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Olen niitä ihmisiä, joilla lemmikki pitää lääkärin loitolla!

Lääkäri ja kipututkija Helena Miranda kirjoittaa kirjassaan Ota kipu haltuun erilaisista kivunhallinta keinoista. Siellä hän mainitsee yhtenä keinona lemmikin hankkimisen. Uusimmassa Oma Aika - lehdessä (4/2018) on aiheesta artikkeli. Lehti listaa 10 terveyssyytä hankkia eläinystävä:

1) Lemmikki kohentaa kuntoa - Kennelliiton tutkimuksen mukaan naisista 65,7% liikkuu lemmikkinsä kanssa tunnin päivässä. Miehillä vastaava luku on 50%.
2) Lemmikki vähentää stressiä - silittely vähentää kortisolin eritystä ja lisää mielihyvähormonien tuotantoa.
3) Lemmikin pito laskee omistajan verenpainetta - Amerikkalainen tutkimus: jos silität koiraa 15 - 30 min verenpaineesi laskee 10%.
4) Lemmikki vähentää yksinäisyyttä - lemmikki vähenttää yksinäisyyden tunnetta ja voi parantaa sosiaalisia suhteita.
5) Lemmikki lisää leikkiä ja iloa elämään - ilo vähentää stressiä ja parantaa vastustuskykyä.
6) Lemmikin hoivaaminen vähentää kipua - silittely ja silmiin katsominen lisää mielihyvähormonia, mikä vähentää kipua.
7) Lemmikki vie takaisin luontoon - luonnon vehreys nostattaa mielialaa. 10 min luonnossa laskee stressihormonitasoa ja verenpainetta.
8) Lemmikki parantaa läsnäoloa - Lemmikin läsnäolo auttaa myös omistajaa olemaan hetkessä ja nauttimaan siitä.
9) Lemmikki opettaa aitoutta - Lemmikki hyväksyy ihmisen täysin, rakastaa ehdoitta eikä koskaan petä luottamusta. Lemmikin seurassa oppii miten elämän voi ottaa rennosti.
10) Lemmikki tuo enemmän elinvuosia - Yhdysvaltalainen tutkimus: Kissan omistajalla 30 % pienempi riski saada sydänkohtaus kun niillä, joilla ei ole lemmikkiä. Uppsalan yliopiston tutkimus: koiran omistajilla 33 % pienempi riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin kuin niillä, joilla ei ole lemmikkiä.
Tassuterapeuttini Jalo (Rat Traps Dream Thief)

Hyvillä mielin jatkan yhteiseloa Jalon kanssa. Me nautimme jokaisesta päivästä, pitkistä kävelylenkeistä, yhdessä nukkumisesta, leikkimisestä ja yhdessä työskentelystä kotihoitolassani!

Sunday, 25 February 2018

Sinussa on kaikki...

Päässäni pyörii miljoona ajatusta. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista, sillä olenhan HSP-tyyppi. Meillä erityisherkillä on todella rikas sisäinen maailma ja erityisen herkkä hermosto reagoimaan sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin. On ihan oma valinta, kokeeko asian positiivisena vai negatiivisena, sillä se on molempia. Aivan kuten kroonisen kivun kanssa eläminen, HSP vaatii samaa asenne pohdintaa. Positiivinen ajattelu ja ratkaisukeskeisyys helpottavat arjessa.

Kuluneena viikkona olen haastanut itseäni useamman kerran. Yksi ihana saavutus oli rakkaudella itse kutomani villasukat koiralleni talvipakkasille. En TODELLAKAAN ole käsityöihmisiä, inhoan sitä hommaa, mutta koska rakastan suunnattomasti koiraani, en halunnut sen palelevan. Googletin Youtubesta kutomisohjeet ja tein pienet villasukat. Olen viimeksi tartunut puikkoihin 1980-luvulla koulussa. Hyvä minä! Asenne ratkaisee aina! 
Jalo ja villasukat 2018



Toinen murhe liittyi yritykseni laskutukseen. Asiakas ei ollut maksanut laskuaan eräpäivään mennessä ja jouduin huomauttamaan tästä. Se tuntui pahalta, koska me HSP-tyypit olemme hyvin moraalitietoisia ja tarkkoja. Pohdin useamman päivän, miten asiasta informoisin asiakasta ja lopulta tartuin toimeen. Tilanne ratkesi helposti, mutta aiheutti minulle sitä ennen ahdistusta ja mielipahaa. Miksi taas asetin toisen tunteet omieni edelle? Itsensä arvostaminen on kaiken positiivisen ja rakentavan toiminnan edellytys.

Kuin "tilauksesta" tarttui käteeni yöpöydältäni Anne Karilahden (2014) kirjoittama kirja, Vapaaksi - luo itse oma elämäsi. Selailin sitä ja löysin alleviivaamani kohdan: " Oivaltaaksesi tien itsesi näköisiin valintoihin tulee tehdä ihana matka omaan itseesi, sillä sinussa itsessäsi on jo kaikki se, mitä sinä tarvitset hyvän ja elämän makuisen elämän luomiseksi." Niin totta! Voimamme löytyy, kun tiedostamme mitä haluamme ja opettelemme kuuntelemaan omaa itseämme ja sisäistä tietoutta. Tämä pätee kaikille ja kaikissa elämän tilanteissa! Jokaisen tavoite on elää hyvä elämä. Jokainen on vastuussa omasta elämästään ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen.

Saturday, 17 February 2018

Teknologia kuuluu kaikille

Mielenkiintoinen viikko jälleen takana. Torstaina olin Tikkurilan Laureassa järjestetyssä Teknohankkeen aloitusseminaarissa. Olen ilmoittunut mukaan hankkeseen, joka tehdään verkkokoulutuksena. Tavoitteena on haastaa itsensä kehittämään omaa teknologian osaamista. Haluan oppia itse hyödyntämään vielä enemmän terveysteknologiaa ja oppia arvioimaan ja tunnistamaan erilaisten teknologioiden soveltuvuutta potilailleni/asiakkailleni ja muille yhteistyötahoilleni. Teknologia on tullut jäädäkseen! Kurssi huipentuu päätöstilaisuuteen ja todistusten jakoon Helsingissä 31.5.2018 järjestettävillä Upgraded Life Festivaaleilla, joka on Baltian ja Pohjoismaiden suurin terveysteknologian start-up yritysten messu- ja koulutustapahtuma. SINNE SIIS!

Kurssin alussa saimme vierailla Teknologialainaamossa, jossa saimme tutustua monenlaiseen ns kotiin vietävään teknologiaan. Ilokseni huomasin, että lainaamossa oli esillä Pieni piiri-yrityksen tablettilaitteet, joita voi hankkia esim. senioreille kotiin tai hoivakoteihin. Näillä tablettilaitteilla voi mm. tilata jumppa-, musiikki- ja luentopalveluita Sanoste-palvelusta, jossa itsekin toimin palveluntuottajana. Kipusairaanhoitajan 30 min esitelmä kivunhoidosta on siis mahdollista saada kotiin suorana verkkoyhteytenä reaaliaikaisena ja vuorovaikutteisena.

www.sanoste.fi/ verkkokauppa (linkki kauppaan)

Ikäteknologiakeskus on asiantuntijakeskus, joka kokoaa yhteen ja välittää ikäteknologiaan liittyvää tietoa ja kokemuksia. Teknologia kuuluu kaikille. Senioirit voivat kokea itsensä epävarmoiksi teknologian käyttäjiksi, mutta useat laitteet on tehty todella helpoiksi ja ikäihmisten käyttöön soveltuviksi. Aivan ihanalta vaikuttaa esim. senioreille tarkoitettu Androi-puhelin Doro 8030. Tätä aion lämpimästi suositella omille 80 +- vuotiaille vanhemmilleni. Olisi ihanaa saada näköpuhelin yhteys, jotta näkee onko kaikki kunnossa! Yritin jo aiemmin saada äitiäni ottamaan käyttöön Helo-rannekkeen, mutta siihen hän ei vielä suostunut. Rannekkeella olisin voinut saada tietoa läheiseni hyvinvoinnista omaan älypuhelimeeni. Itse olen tyytyväinen rannekkeen käyttäjä. Se on ollut käytössäni jo kohta vuoden. Kyllä se vaan on niin, että tulemme vielä hämmästymään kuinka terveysteknologia valtaa alaa!

Sunday, 11 February 2018

Univaje on terveysriski

Edellisviikon blogissa kerroin, kuinka jännitin kardiologille menoa, koska olin lopettanut osan lääkityksestäni. Jännitys oli turhaa. Kardiologini ymmärsi tilanteen ja käski olla stressamaatta tästä. Hän kehoitti elämään "normaalisti" ja palaamaan asiaan huhtikuussa. Jäimme siis seuraamaan tilannetta! Yritän elää mahdollisimman terveellisesti ja kehoani kuunnellen. Yksi asia on nyt noussut selkeästi esiin tärkeänä hyvinvoinnin tekijänä ja se on hyvä uni!

Kirjoitin jo aiemmin blogissani siitä, kuinka univaje lisää kipua ja kipu univajetta. Tähän en siis nyt tänään paneudu. Sen sijaan nostan esiin univajeen merkityksen esim. sydämen terveydelle. European Journal of Preventive Cardiology lehdessä on julkaistu tutkimus, jota referoitiin netissä, Sydänliiton sivuilla. "Unettomuus lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitautiin, äkilliseen sydäninfarktiin, sydämen vajaatoimintaan ja aivoverenkiertohäiriöihin. Kiinalaistutkijat ovat todenneet, että nukahtamisvaikeudet, heräilyt kesken unien sekä virkistämätön uni lisäävät sairastumisvaaraa. Varhaisella aamuheräilyllä sitä vastoin tätä yhteyttä ei havaittu. Univaikeudet ovat nyky-yhteiskunnassa yleisiä ja niistä kärsivät jo lapsetkin. Tutkijat korostavat, että sairastumisriskin välttämiseksi univaikeuksista kärsivien kannattaa ajoissa hakea apua vaivaansa."

Itse huomaan, että jos en nuku riittävästi niin voin huonommin seuraavana päivänä. Tunnen rinnassa painon tunnetta, koen jonkinlaista happivajausta ja jaksamiseni on heikompaa. Hyvin nukutun yön jälkeen olo kuin "terveenä" eli ennen sydäninfarktia ja pallolaajennuksia. Nykyään pyrin menemään samaan aikaan illasta nukkumaan jokaisena päivänä, jolloin voi olla varma riittävän pitkästä uniajasta. Unen laatua eli kevyen ja syvän (=REM-unen) unen määrää ja heräämisiä seuraan ranteessani 24/7 pidettävällä Helo-hyvinvointirannekkeella.. Olen ollut tuotteeseen tyytyväinen ja havaitsen, että tarvitsen lähes 9 tunnin yöunet, joilloin REM-unta kertyy hieman yli 2 tuntia ja heräämisiä on n 6/yö. Tällaiset yöt tuovat hyvän olon seuraavana päivänä! Siksi suosittelen ranneketta mielelläni. Sen voi tilata ja maksaa itse netissä.

Tilaa oma Helo-rannekkeesi täältä:

Hyvä ja laadukas uni ei ole itsestään selvyys. Stressi, vaihdevuodet ja sairaudet saattavat heikentää unta. Kehon oma melatoniini hormoni vähenee iän myötä ja vaikeuttaa nukahtamista. Tähän olen saanut avun lääkkeettömästä ja tutkitusta terveysteknologiasta eli LifeWavin tuotteista. Silent Night-laastarit toimivat tehokkaasti ja luonnollisesti aktivoiden kehon omaa melatoniinin tuotantoa. Ne tukevat normaalia unirytmiä ja takaavat riittävän syvän unen. Olen niiden kiitollinen käyttäjä! (Samoin kuin perheenikin.) Unessa keho korjaa vaurioita ja aivot latautuvat. Pidetään siis huoli kehomme lataamisesta!

Sunday, 4 February 2018

Lihaskipua kolesterolilääkkeistä

Kipusairaanhoitajana kohtaan usein lihaskivusta raportoivia potilaita ja nyt olen alkanut kiinnittämään enemmän huomiota heidän lääkitykseensä. Apuna tässäkin omakohtainen kokemus asiasta. Nimittäin kolesterolilääkkeet saattavat aiheuttaa hyvinkin kovia, jopa hermokiputyyppisiä, lihaskipuja. Duodecim kirjoittaa (2015) siitä, kuinka lääkärit ja potilaat vaikuttavat olevan hyvin tietoisia statiinien käyttöön liittyvien lihashaittojen mahdollisuudesta. Itse väitän, että informaatiota tästä annetaan potilaille ihan liian vähän ja itseasiassa heidän kuvaamiaan kipuoireita vähätellään tai ei uskota.

 Duodecim referoi erilaisia tapauksia. Suomalaisilla potilailla todettiin siis tavallista enemmän statiinien indusoimia lihashaittoja: tyypin 2 myotonisen dystrofian diagnoosin saaneista 10 % oli tullut tutkimuksiin statiinien käyttöön liittyvien lihashaittojen vuoksi, mutta heidän joukossaan ei todettu korrelaatiota SLCO1B1-polymorfismin esiintymiseen. Näillä potilailla ei myöskään todettu lihasbiopsian tutkimusten perusteella immuunivälitteiseen mekanismiin viittaavaa taustaa. Lihaskivut olivat siis lääkeperäisiä. Samansuuntaisia tuloksia toi Brittiläinen tutkimus (2010).

terve.fi
Lääkealan tuvallisuus- ja kehittämiskeskus FiMEA:n julkaisema rekisteritieto (2011) kertoo statiinien käytöstä ja vaikutuksista, mutta ei lainkaan sivuvaikutuksista. Diplomi-insinööri Leino Utriainen kertoo kirjassaan omaa tarninaansa siitä, kuinka hän oli kuolla satiinien aiheuttamaan haimatulehdukseen. - Kerro lääkärillesi kokemistasi kivuista ja säryistä! Ne voivat olla statiinin aiheuttamia. -sanoo Utriainen. Hän on tehnyt yhteenvedon erilisista tutkimuksista ja laatinut hyvän yhteenvedon statiinien aiheuttamista lihaskivuista:

1. Vakavat lihaskivut ja -vauriot 
Naiset 1 156:lla naisella Viiden vuoden NNH 286
Miehet 3 393:lla miehellä Viiden vuoden NNH 99
Yhteensä 4 549 henkilöllä -
Rabdomyolyysi 355:lla henkilöllä 8 Viiden vuoden NNH 1855
Lisää hänen ajatuksiaan voi myös lukea netistä.

Itse sairastan FH eli familiaarista hyperkolesterolemiaa. Minulla on todettu geenitesteillä B-SLO1B1 genotyyppi, joka altistaa erityisesti statiinien aiheuttamalle myopatialle eli lihaskivulle ja lihasten vaurioitumiselle. Aiheesta löytyy tutkimusnäyttöä (2008). Sain sydäninfartin huhtikuussa 2017 ja tietysti aloitettiin statiinilääkitys. Tiesin "vanhasta" kokemuksesta, että lääke ei sovi, mutta päätin noudattaa ohjeita. Etzetrol ei sopinut alkuunkaan. Jo kahden viikon jälkeen lopetin sen, koska sain kovat neuropaattiset kivut selän lihaksiin. Suikutus ja vaatteet aiheuttivat polttavan tunteen koko selässä. Nyt olen jo pari viikkoa ollut ilman Rosuvastatinia, koska se aiheutti 8 kk käytön jälkeen voimakkaan tulisen kivun niskaan ja lonkka sekä reisilihasten kivun. Tunsin myös olevani todella jäykkä ja esim sängystä nousu aamulla oli todella hankalaa. Nyt (vastoin lääkärini ohjetta) olen siis lopettanut kolesterolilääkkeet. Kivut ovan poissa, mutta koen, että jalkojeni lihakset ovat heikentyneet jonkin verran.

Tämä on siis haasteellinen tilanne itselleni ja monelle muulle. Miten edetä? Perimäänsä ei voi muuttaa, mutta elintapoihin voi vaikuttaa ja pyrkiä elämään mahdollisimman "terveellisesti". Tulevalla viikolla olen menossa kardiologille pallolaajennusten ( 2 kpl) jälkitarkastukseen. Saas nähdä mitä labrat näytää ja mikä "haloo" syntyy lääkeasiasta. Kerron myöhemmin!

Saturday, 27 January 2018

Suojaudu helposti arjen säteilyltä

Jatkuvasti puhutaan kuinka vaarallista on alistua jatkuvalle säteilylle, jota erilaiset laitteet ympäristössämme tuottavat. Tunnen huimaa syyllisyyttä siitä, että 30-vuotta sitten lämmitin lapselleni äidinmaidon korviketta mikrossa (!) APUA! Nykyään monet lastenlääkärit suosittelevat vanhempia lämmittämään maidon liedellä vesihauteessa mikron sijaan. Ruoan mikrolämmittämisen haitat perustuvat lähinnä aminohappojen ja antioksidanttien tuhoutumiseen mikrossa.

Uunissa oleva magnetroni synnyttää mikroaaltoja eli sähkömagneettista säteilyä, jonka taajuus on 2450 MHz. Vähintään viisi biljoonaa kertaa sekunnissa tapahtuvan sähkökentän muutoksen vastakaikuna molekyylit heilahtelevat akselinsa ympäri. Tämä heilahtelu aiheuttaa melkoista molekyylien välistä hankausta, josta lämpö syntyy. Tämä hankaus vahingoittaa ja tuhoaa ruuan aminohappoja, mikä johtaa keholle vaarallisten ainesten syntymiseen. Mikroaaltouunit tuottavat myös elektromagneettista säteilyä, jonka vaikutuksia ihmiseen ei vielä täysin tunneta.

 Kännyköiden ja muiden elektroniikkalaitteiden säteilystä on väitelty paljon julkisuudessa. Vedenpitäviä todisteita säteilyn haitallisuudesta ei ole saatu. Uusi Suomi uutisoi jo vuonna 2011, että Euroopan neuvosto vaatii, että sen jäsenmaiden tulisi kieltää kännyköiden ja langattomien verkkojen käyttö kaikissa kouluissa ja luokkahuoneissa. Neuvoston mukaan kansalaisia pitäisi valistaa säteilyn mahdollisista vaaroista valistuskampanjoiden ja laitteisiin kiinnitettävien varoitustarrojen avulla. Neuvoston mielestä asiassa pitää ottaa ennaltaehkäiseviä askelia. Jos pitäviä tieteellisiä todisteita jäädään odottamaan, vaikutukset voivat johtaa korkeisiin kustannuksiin terveydellisesti ja taloudellisesti. Näin on aiemmin käynyt esimerkiksi tupakan ja asbestin kohdalla.

Ympäristömme sähkömagneettinen säteily on lisääntynyt – erityisesti langaton teknologia. Sama pätee kemikaalikuormitukseen. Myös sähköherkkien määrä on kasvussa. Sähköherkälle potilaalle erityisiä haasteita asettavat ympäristön yhä lisääntyvät langattomat tietoverkot. Matkapuhelinteknologian, kännyköiden ja tukiasemien lisäksi langaton kotipuhelin, monet kodin sähkölaitteet, TV, tietokone, loisteputket ja energiansäästölamput sekä voimajohdot laukaisevat oireet. Valaisimissa käytetyt himmentimet, muuttajat ja energiasäästölamput tuottavat sähköverkkoon häiriöpiikkejä eli transientteja, jotka sähköherkät kokevat erityisen ongelmallisiksi. (Sähköherkät ry).

Tälle kaikelle on kuitenkin olemassa APU! Biozen- teknologia eli pieni lääkinnällinen laite (lk 1), joka vähentää haitallista elektromagneettista säteilyä tehokkaasti kaikista laitteistasi! Ja mikä vielä mukavampaa voit tilata ITSE tuotteen netistä, silloin kun Sinulle sopii! Hyvinvoinnista huolehtiminen on kannattava sijoitus!
tilaussivu: : https://my.worldgn.com/store/leenavallin